torstai 1. joulukuuta 2016

Hei sitten blogger!



Blogi on muuttanut! Uuteen blogikotiini löydät alla olevasta linkistä. Nähdään So-Upissa! :)


Ja bloggerille heipat ja kiitokset kuluneesta vuodesta <3

maanantai 21. marraskuuta 2016

Blogi muuttaa!

Nyt olen pantannut tätä uutista jo tarpeeksi kauan :D Joulukuun alussa aukeaa uusi blogiyhteisö nimeltään So-Up, josta löydät myös minut jatkossa! :) So-Up kokoaa yhteen nelisenkymmentä blogia eri aihealueista, joten mielenkiintoista luettavaa varmasti löytyy. Tapasin viikko sitten muutamia tulevia bloggaajakollegoitani meille järjestetyssä infotilaisuudessa, ja päivästä jäi kyllä loistava fiilis.

Blogin sisältö ei tule muuttumaan olennaisesti. Suuret linjat pysyvät siis ennallaan, edelleen fiilistellään ihania kosmetiikkalöytöjä, vaalitaan terveyttä ja hyvinvointia sekä kohdataan elämä iloineen ja suruineen. Toisaalta ensi vuodelle on haaveissa projekteja, joiden toteutuminen tulee näkymään myös blogissa... En kuitenkaan paljasta niistä vielä enempää ;)

"Vanha" blogi jää elämään tänne blogspotiin, ihan jo sen vuoksi, jos joskus tekeekin mieli palata takaisin :D Lisäksi So-Upin myötä blogin ulkoasu uudistuu merkittävästi, enkä halua hävittää tätä vanhaa. Se tuntuisi vähän samalta kuin heittäisi roskiin hienon taideteoksen, jota on työstänyt viimeisen vuoden ajan... Täällä näkyy omien käsieni jälki kaikessa <3 Tietysti on tavallaan helpottavaakin antaa osa blogin ulkoasuun liittyvästä vastuusta osaavampiin käsiin. Voin keskittyä itse olennaiseen, eli kuvaamiseen ja kirjoittamiseen.

Tältä näyttää naama neljän valvotun yön jälkeen :D

Ilmoitan sinulle vielä tarkemman siirtymisajankohdan, ja postaan tänne viimeisen kerran ennen muuttoa, jolloin postauksesta pääsee klikkaamaan suoraan uuden alustan puolelle. Muutoin en enää työstä blogspotiin uusia postauksia, vaan keskityn nämä viimeiset viikot uuden sivun ulkoasun hiomiseen :)

Nähdään So-Upin puolella joulukuussa! <3

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Illallinen Fransmannissa

Lauantaina kävimme pitkästä aikaa ystäväni kanssa syömässä oikein pitkän kaavan mukaan. Koska tarkoituksena oli jatkaa iltaa Chisun keikalle äskettäin remontoituun Kimmeliin, valikoitui ravintolaksi sijainniltaan fiksuin eli Fransmanni (ulkopaikkakuntalaiselle tiedoksi, että kätevä sijainti tarkoittaa tässä tapauksessa samaa rakennusta ja kahta eri kerrosta). Edellisestä Fransmannin visiitistä olikin vierähtänyt jo muutama vuosi aikaa, joten suhtauduin käyntiin uteliain mielin. Myönnän, että suhtaudun ketjuravintoloihin vähän nuivasti, mutta siihen on kyllä perustellut syynsä, jotka eivät ole niinkään periaatteellisia, vaan ikävä kyllä kokemusperäisiä.

Tästä huolimatta ajattelin, että annetaan nyt yhden S-ketjun ravintolaklassikoista näyttää mistä siinä on kyse vuonna 2016. Tilasimme alkuruuaksi maistelulautasen, ja pääruuaksi luomukaritsaa. Alkupaloista en ottanut kuvia, koska en tuossa vaiheessa ajatellut illallisen päätyvän blogiin :D Niissä ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Yksi maistiainen kuudesta oli oikeasti niin hyvä, että sitä olisi toivonut olevan lautasella enemmänkin.


Pääruokien kohdalla tilanne sitten muuttui. Koska olimme tilanneet samat annokset, oli niitä varsin helppo vertailla keskenään. Pitkään hauduteltu karitsa tuotiin pöytään söpöissä pikku kulhoissa, joissa oli kannetkin päällä. Kansien alta paljastui kuitenkin ensimmäinen yllätys. Siinä, missä minun annokseni näytti siltä mitä sen oli jokseenkin osannut kuvitellakin, niin ystäväni "lihapata" näytti sipulikeitolta, johon oli heitetty koristeeksi muutama pala lihaa. Heräsi tietenkin kysymys, kumman annos oli se, mitä listalla tarkoitettiin?

Tämän tarjoilija ratkaisi helposti ja ystäväni annos kävi uudelleen keittiössä. Kauha kävi sillä kertaa syvemmällä padassa, ja annoksen ulkomuoto alkoi muistuttaa omaani. Ruokailun aikana kysyin sitten varovasti ystävältäni, että huomaako hän vielä jotain eroa. Tosiaan, siinä missä minun annoksessani liha kellui mehevässä ja tummassa kastikkeessa, ystäväni annoksen kohdalla pystyi hyvällä tahdolla puhumaan liemestä, joka oli paitsi vaaleampaa niin koostumukseltaan todella luirua.

Keittoa...

...vai kastiketta?
Taustoitan tässä kohtaa tilannetta, että olimme varmasti tarjoilijan sen illan siisteimmät asiakkaat jo pelkän alkuasetelman vuoksi; molempien ruokien piti olla gluteenittomia, mutta ystäväni ei siedä voita lukuunottamatta myöskään maitotuotteita. Tarjoilijan hakiessa lautasia pois, en malttanut olla kysymättä kumpi koostumus oli jälleen "se oikea". Liemi vai kastike? Kysymys lähti keittiöön, koska tarjoilija ei sitä tiennyt. Vastaus oli paksumpi koostumus, joka selittyi voilla. Se oli kuulemma jätetty ystäväni annoksesta pois (vaikka hän oli erikseen maininnut, että sitä voi käyttää) ja tämä teki eron koostumuksessa.


Tässä kohtaa meitä alkoi jo naurattaa. Olisihan se hienoa, jos liemestä saisi tuhtia, mehevää kastiketta pelkästään lisäämällä siihen voita... Älä huoli, päästin tarjoilijan pinteestä. Ihan jo siksi, että olin niin hyvällä tuulella ;) Jälkiruoka oli kokemuksena samanlainen kuin alkuruokakin. Turvallinen, ihan hyvä. Mutta riittääkö se nykypäivänä?

Ehkä vähän pienempi lautanen ja pari mustikkaa lisää?
En kirjoita tätä postausta haukkuakseni sen enempää Fransmannia kuin muitakaan ketjuravintoloita. Keskustelimme tästä ystäväni kanssa. Hän ei olisi todennäköisesti antanut palautetta edes siitä ensimmäisestä lihattomasta lihapadastaan. Näinhän toimii kokemukseni mukaan suurin osa ihmisistä. Ikävä kyllä tällaisella menettelyllä on riskinä kaksi asiaa: ensinnäkin ravintolaruokaan pettynyt asiakas ei enää suurella todennäköisyydellä palaa. Toiseksi ravintola saattaa laskea rimaa omien annostensa suhteen. En nyt sano, että Fransmannille on käynyt näin, mutta fakta on, että ystävälleni tuotu annos ei olisi saanut koskaan päästä pois keittiöstä sellaisena kuin se oli.

Toinen asia, joka meiltä suomalaisilta tuppaa unohtumaan, on positiivisen palautteen antaminen. Itse yritän muistaa antaa sitä aina kun siihen on aihetta, mutta parantamisen varaa on varmasti kenellä tahansa. Kun kehumisesta tulee tapa, ei tunnu niin kamalalta antaa välillä myös rakentavaa palautetta.

Kerrohan, kuinka sinä yleensä toimit jos ravintola-annoksesi ei vastaa odotuksiasi? :)