tiistai 11. lokakuuta 2016

I love me -messut tulevat taas!

On enää vähän yli viikko aikaa, kun yksi vuoden parhaista viikonlopuista polkaistaan käyntiin Helsingin Messukeskuksessa! Kyseessä ovat tietenkin jo perinteeksi muodostuneet I love me -messut, jotka kokoavat yhteen tapahtumaan niin kauneus-, terveys- kuin myös muotialan edustajat.



Messuilla pääsee etunenässä tsekkaamaan syksyn uutuustuotteita, joita on kuulemani mukaan odotettavissa runsaasti! Ja tapahtuma on myös erinomainen tilaisuus kosmetiikkapuutteiden täydentämiseen, sillä messutarjoukset kuuluvat tietenkin asiaan ;)



Itse olen menossa messuille (ainakin) perjantaina ja lauantaina, ja toivottavasti sinäkin! Sain nimittäin arvottavakseni kaksi (2) yhden päivän lippua :) Voittaja saa siis yhden arvan. Arvontaan osallistut kertomalla kommenttikentässä, mitä odotat messuilta eniten. Muista jättää yhteystietosi, että tavoitan sinut nopeasti, jos arpaonni osuu kohdallesi. Osallistumisaikaa on tämän viikon loppuun saakka eli 16.10. klo 23:59 on viimeinen hetki painaa enteriä. Onnea arvontaan!

Nähdään messuilla! <3

11 kommenttia:

  1. odotan innolla kavereiden kanssa oloa ja kaikkia kauneus hommia :)
    nea.pelkonen4@gmail.com

    VastaaPoista
  2. mukavaa päivää hyvien ystävien kanssa ja hoitoja.
    arja.autti@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Hyviä messu tarjouksia 😊
    Aise.ergenn@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Odotan tekeväni ihania kosmetiikkalöytöjä :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tarjouksia sekä uusien hyvien tuotteiden löytämistä. :)

    Pave.heikkilae@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Odotan ideoita luonnonkosmetiikkaan ja superfoodeihin liittyen!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kivaa messupäivää ja hyviä tarjouksia. stkallio@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  8. Messuilta eniten ootan mukavaa päivää ja hyvää tunnelmaa. :)
    jenskuojanen@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Messuilta odotan vikkejä itsensä hoitoon. Ja hyviä tarjouksia. Ja yleensäkkin hyviä messuja ja rentoa yhdessä oloa :) hurme.minna@gmail.con

    VastaaPoista
  10. Tällä kertaa arpaonni suosi Jennaa ja Minnaa :) Laitan teille sähköpostia ihan näillä hetkillä niin saan teille liput postiin.

    VastaaPoista