maanantai 17. lokakuuta 2016

Panosta tai pihistä: Kosteuttavien kasvovesien aatelia

Olen saattanut joskus ennenkin mainita, että olen aika kova läträämään kasvovedellä. Käytän harvoin vain yhtä kerrallaan, sillä pelkästään päivä- ja yökäyttöön kaipaan vähän erilaisia ominaisuuksia. Olen Rodokselta palattuani alkanut kiinnittään entistä enemmän huomiota ihon kosteutukseen, koska reissussa ollessa ja sieltä palattua tuntui (niin vartalon kuin kasvojenkin kohdalla), ettei mikään määrä kosteutusta tahtonut riittää. Suola, pöly ja aurinko vaativat niin sanotusti veronsa :D

Ostin matkalle kokeiluun kasvoveden Yliopiston Apteekin uudesta luonnonkosmetiikkasarjasta, joka tunnetaan nimellä YA Naturae. Ytimekkäästi Kasvovedeksi nimetyn kasvoveden sisällys kiinnosti minua kovasti, sillä se muistutti minua toisesta erinomaisen hyväksi havaitsemastani kosteuttavasta kasvovedestä, nimittäin Mia Höydön Säihkeestä.



Katsotaanpa. Kasvovesien inci-listoja vilkaisemalla voi todeta, että muistini ei ollut tässä kohtaa niin terävä kuin yleensä <3 Säihkeen kosteutustehot perustuvat kukkaisvesien, koivunmahlan, hyaluronihapon sekä glyseriinin yhdistelmään. YA:n Kasvovesi kyllä hyödyntää tuotteen pohjalla koivunmahlaa kuten säihkekin, mutta yhdistää siihen mustaherukansiemen- ja ruusunmarjaöljyn.



Vaikka tuotteiden ainesosat eivät missään nimessä ole identtiset, niin koostumus ja ihotuntupa ovat! Kun Säihke tuli markkinoille pari vuotta sitten, se aiheutti ihmetystä ja ihastelua kevyesti vaahtoavalla koostumuksellaan. Etenkin, kun se vaahdosta huolimatta jätti ihon aivan mielettömän pehmeäksi. Tähän asti se onkin ollut ehdoton ykkönen kosteuttavien kasvovesien sarjassa. Tämän vuoksi lähes hihkuin innostuksesta kun apteekin hyllyjen välissä ensimmäistä kertaa kokeilin, miltä YA Naturaen tuote tuntuu kämmenellä. Sehän lähti vaahtoamaan..!



Ja tosiaan: Näitä kahta tuotetta on lähes mahdoton erottaa toisistaan, jos sokkona täytyisi laittaa. Molemmissa on erittäin mieto tuoksu, ja kasvoille levitettäessä syntyvä vaahto tuntuu hyvin samanlaiselta. Tai jos pilkkua viilataan, niin Säihkeen vaahto on ehkä hieman samettisempaa :D Mutta sillä ei ole ainakaan itselleni merkitystä muuta kuin luksusfiiliksen kannalta. Kosteutustehoissa kasvovedet ovat samalla viivalla, ainakin ihotuntuman perusteella arvioituna. En osaa arvioida, kuinka paljon enemmän hyaluronihappo mahdollisesti sitoo enemmän kosteutta kuin ihoon imeytyvät emulgoidut öljyt.



Molemmat kasvovedet on pakattu mielestäni kauniisiin pulloihin, joista tietenkin Mia Höydön valkoinen pakkausdesign miellyttää minimalistin silmää enemmän. Pakkauskoot ovat samat, 150 millilitraa.

Hintaeroa tuotteilla on melkoisesti. YA:n kasvoveden saa omakseen alle kympillä, kun taas Säihkeestä joutuu maksamaan reilusti yli kaksikymppiä ostopaikasta riippuen. En tehnyt vertailua pohtiakseni, kumpi kasvovesistä on varsinaisesti "parempi". Uskoisin molempien löytyvän jatkossa kasvovesivalikoimastani :D Mutta edullista, kosteuttavaa kasvovettä etsivälle YA Naturaen kasvovesi on erinomainen vaihtoehto. Vinkkaan tähän loppuun, että myös sarjan (silmä)meikinpuhdistusaine on todellinen löytö; se kilpailee koostumuksellaan esimerkiksi Estelle&Thildin vastaavan kanssa, mutta hinta on -arvasit oikein: vain murto-osa siitä. Iso peukku myös sille!

Joko sinä olet ehtinyt kokeilla YA Naturaen tuotteita?

5 kommenttia:

  1. Tuo kevyesti vaahtoava sai kyllä minut lumoutumaan täysin! Tällä hetkellä käytössä Mossan kasvovesi ja kaapissa odottamassa Madara, mutta kauheasti rupesi houkuttelemaan tuo koostumus noissa kahdessa. :) Pakko sanoa noista YA Naturaen pakkauksista; mielestäni ne ovat aika halvan ja juuri apteekkimaisen näköiset, ei oikein iske minuun. Mia Höytö pääsee näistä kahdesta testiin sitten joskus nykyisten loputtua, vaikka aika arvokas onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säihke on kyllä hintansa arvoinen, ehdottomasti yksi parhaista :) Eivät nuo YAN:n pakkaukset minunkaan esteettistä silmää varsinaisesti hivele, mutta toisaalta tuotteethan ovat nimenomaan suorastaan HALPOJA :D Jostain syystä etiketeistä on haluttu tehdä noin värikkäitä. Valkoisen värin käyttö tekisi niistä heti arvokkaamman näköisiä.

      Poista
  2. Pakko kokeilla, tosi jännä dupe!

    VastaaPoista
  3. Höytöä en ole kokeillut, mutta Ya:n kasvovesi on kyllä hyvää tavaraa ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Ostan varmasti lisää kunhan tuo loppuu :)

      Poista