keskiviikko 9. marraskuuta 2016

10-1 syytä rakastaa marraskuuta

Marraskuun voisi kuvitella olevan vuoden ankein kuukausi, ainakin jos lehtiä uskoo. Pimeyden vastainen taistelu on alkanut myös kodinkoneliikkeiden mainoksista päätellen; kirkasvalolamppujen paras myyntisesonki on käynnissä. Itsekin kyllä kirosin alkaneita pakkasia -täällä idässä on nyt jo monta päivää ollut kymmenisen astetta pakkasta ja ihoa hivelevä viima siihen päälle. Ei tosin kateeksi käy eteläsuomalaisiakaan, jotka tällä hetkellä kaivelevat autojaan kinoksista.


Sen sijaan, että maanisena istuisin kirkasvalolampun edessä (tai ne hemmetin lamput korvissa), ajattelin että voisiko tätäkin ankeutta yrittää ajatella jotenkin positiivisen kautta? Mietitäänpä.

Ensinnäkin, koska on marraskuu, niin kohtahan on Joulu! Ja jos kerrankin aloitat jouluvalmistelut ajoissa (eli nyt!), ei sinun tarvitse stressata siitä enää joulukuussa, vaan voit glögiä siemaillen katsella kun muut juoksevat pipot hikisinä Prisman ja Citymarketin väliä.

Toiseksi, koska kohta on Joulu, niin lähempänä kuin kohta on pikkujoulut! Älä kuitenkaan tänä vuonna nolaa itseäsi pomosi edessä esimerkiksi oksentamalla käsilaukkuusi tai olemalla liian suorapuheinen. Se voisi kääntää hyvin alkaneen positiivisen ajattelun vahvasti negatiiviseksi.

Koska on niin pimeää, voit unohtaa muutamaksi kuukaudeksi sen, että ikkunat jäivät taas pesemättä. Kohta niihin sataa lunta vaakasuoraan, ja kaikki lika jää lumen alle. Voit masentua likaisista ikkunoista sitten keväällä, kun kaikki valo saa sinut yltiöpositiiviseksi.

Sitten on tietysti myös pöly. Katso edellinen kohta, mutta korvaa lumi kynttilänvalolla. Vanha kikka.

Talvella on mystisesti ainakin kolme kertaa enemmän aikaa istua sohvalla ja katsella telkkaria kuin kesällä. Tämä näkyy luonnollisesti myös ohjelmatarjonnassa, jos siis olet vielä niin kalkkis että katselet tavallisia tv-lähetyksiä. Minäkin olen, joten ei hätää. Tai olen vain semi-kalkkis, koska on meillä Netflixkin. Netflix kantoikin kortensa kekoon tässä kaamostuskan torjunnassa ja julkaisi viime perjantaina kuulemma kaikkien aikojen kalleimman sarjansa The Crownin. Katsoimme eilen siitä ensimmäisen jakson, ja kyllä! Ennustan sille menestystä.

Jos sinäkin omistat koiran, jota ei voi kantaa käsilaukussa, ymmärrät seuraavan: punkit, hiekka ja kura. Eikä mietitä nyt niitä karvoihin tarttuvia lumipalloja. Koirattomalle lukijalle suomennos: imurointikertoja pystyy vähentämään jopa kolmannekseen kesäisestä. Oikeasti.

Tähtiä näkyy tosi paljon tähän aikaan vuodesta. Jos et ole kylmänarka niinkuin minä, voit mennä makaamaan lumihankeen katselemaan niitä. Tai niinkuin tosi suomalainen tekee; kellumaan avantoon ja katselemaan tähtiä.

Ja hei. Takka! Onko mitään romanttisempaa kuin takkatulen ritinä? Polttopuiden hakemisesta voi tehdä leikin (vaikka kivi-paperi-sakset), ja niitä hakiessaan otsalampun valossa voi muistella lapsuuden taskulamppuleikkejä. Ja jos tämä ei luo tunnelmaa tarpeeksi, niin odota sitä hetkeä, kun joku unohtaa, että takkatuli ja liesituuletin päällä ovat huono yhdistelmä.

Viimeisinpänä, muttei vähäisimpänä on punaviini <3 Se jos mikä kuuluu talveen, vähän niinkuin hyttysenpistot kesään. Marraskuu on mitä otollisin aika tarkastaa Alkon uutuudet ja alkaa miettiä, minkä valkaisevan hammastahnan testaisi tänä vuonna.


Sinun vuorosi! Unohdinko jotain olennaista? 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti