maanantai 11. heinäkuuta 2016

Pehmeä paluu arkeen Kolin maisemakylpylässä

Häähumu alkaa olla pikkuhiljaa hälventynyt ja lomakin loppui jo, eli täällä yritetään kovasti muistella miltä ne arkirutiinit näyttivätkään :D En uskalla edes vilkaista milloin olen viimeksi päivittänyt blogia, se on jäänyt kyllä monen muun asian ohella laiminlyödyksi. Tässä postauksessa palataan kuitenkin vielä viimeviikkoiseen iltaan ja käyntiin Kolilla sijaitsevassa kylpylässä.

Kolille jo pari (?) vuotta sitten avattu Relax Spa on jo kauan ollut to do- listallani, mutta liekö liian lyhyt ajomatka ollut syynä siihen, että ei vain ole tullut lähdettyä... Kylpylän idea on olla kaikkia aisteja miellyttävä kokemus, jota ovat takaamassa niin upeat maisemat kuin miellyttävän intiimi tunnelma. Rentoutumisen tueksi saa valita joko kattavan valikoiman Lumenen kylpylätuotteita, tai pullon viiniä. Varmaan vaikea valita kumpaan päädyimme? ;) Lipun hintaan kuului myös pieni kiulu varustettuna testikokoisilla Lumenen tuotteilla.

Kylpylä on kello 16 jälkeen tarkoitettu vain aikuisille, mikä takaa rauhallisen illan sitä kaipaaville.

Heti ovista sisään kävellessä tuli tunne, että nyt on tehty jotain oikein. Ei mitään sinnepäin hosuttua mukatyylikästä kopiota jostain toisesta kylpylästä, vaan ajatuksella tehtyä maisemaan sopivaa jälkeä. Hienoa!

Jalkakylpypaikkoja rivissä.

Kiulun käyttö coolerina on hauska idea :)
Kylmävesiallas

Kylpylä on kooltaan sen verran pieni, että bussilasteittain ihmisiä se ei vedä. Ruuhkaisin aika viikonloppuna ei siis ole paras mahdollinen vierailulle. Meidän käyntimme ajoittui torstai-iltaan, emmekä todellakaan olleet ainoita asiakkaita. On tietenkin mahtavaa, että turistit (kielistä ja murteista päätellen) ovat löytäneet paikan.



Perinteisiä porealtaita on käytössä vain yksi, jonka lisäksi sisätiloista löytyy lämminvesiallas. Tämän funktio jäi minulle vähän epäselväksi, koska se oli liian pieni uimiseen, mutta mahdolliset ulokkeet istuskelua varten puuttuivat. Ehkä siinä olisi kuulunut kellua..? Kylpylän erikoisuudeksi voi laskea myös "vuodenaikasuihkun", josta saa nappia painamalla fiiliksen vaikka tammikuusta keskellä kesää. Itse en vilukissana fanita tuollaisia jäisiä kokemuksia, mutta mieheni nosti sille peukkua.

Ulkoterassilta löytyy mielestäni kylpylän paras anti: kolme paljua, joista on upeat näkymät Pieliselle. Paljussa menikin eniten aikaa, sillä eihän sieltä malttaisi nousta pois ollenkaan :D

Plussat ja miinukset:

+ Tarpeeksi lämmin vesi altaissa. On inhottavaa, jos poreammeessa tulee kylmä.
+ Näkösuojat paljujen välissä
+ Tyylikkyys
+ Drinkit sai nauttia altaassa. Tähän en ole törmännyt missään muualla.
+ WC-istuimet toimivat liiketunnistimella. Aluksi hämmentävää, mutta oikeasti todella fiksua.

- Rentoutuminen päättyi suihkuun mennessä. Vettä tuli kuin paloletkusta.
- Kylpylä sulkeutuu liian aikaisin (kello 20). Ainakin yhdeksään saisi olla, kiitos!

Kokonaisuutena Kolin maisemakylpylästä jäi erittäin positiivinen mielikuva. Aiempi suosikkini Flamingo Vantaalla jäi ikävä kyllä nyt kakkoseksi jo ihan kaukaisen sijaintinsa vuoksi. Rentoutumista kaipaaville vinkki: kesän ajan kylpylälipuista saa sunnuntaista torstaihin tuntuvan alennuksen! Lipun normaali hinta on 36 euroa (S-etukortilla), ja alennettu hinta on enää 26 euroa :)

Illan kruunasi yksi kesän kauneimmista auringonlaskuista <3

Mitä sinun kesääsi kuuluu? :)

4 kommenttia:

  1. Tuon yhden mysteeri-lämmivesialtaan juju on että musiikkia soi veden alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo näin minäkin ymmärsin :D Pitää kokeilla ens kerralla kun ei tarvitse varjella hiuksia kastumiselta ;)

      Poista
  2. Näyttää todella upealta paikalta, olen joskus aiemminkin kuvia tuolta katsellut ja tuolla olisi ihana rentoutua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi! :) Kilpailee minkä tahansa suomalaisen kylpylän kanssa.

      Poista