perjantai 19. elokuuta 2016

Supermood Youth Glo Radiance Serum

Supermoodin Youth Glo- tuotelinjan loistavien naamioiden jälkeen sarjan täydennykseksi alkuvuodesta lanseerattu seerumi oli yksi vuoden odotetuimmista tuotteista. Etenkin hedelmähapponaamion tehoihin ihastuneena odotin tämän seerumin vähintään räjäyttävän loputkin epäpuhtaudet naamasta ja tuovan samalla vielä kuun taivaalta :D



Käytin seerumia keväällä pari kuukautta hyvinkin tiiviisti, mutta kesän aikana sen käyttö on jäänyt vähemmälle. Ehdin kuitenkin hyvin nähdä millainen tuote on kyseessä.

Seerumin teho perustuu mietojen hedelmähappojen ohella matkipapuun, joka vaikuttaa iholla retinolin (A-vitamiinin esiaste) tavoin ja auttaa ihoa uusiutumaan. Kirkastavien ainesosien lisäksi seerumiin on laitettu reippaalla kädellä kuultoa tuovaa micaa eli kiillettä, joten se toimii erinomaisesti meikin alla.

Yritin demonstroida kuultoa kämmenselkään, mutta se näkyy kuvassa todella huonosti. Seerumissa on kuitenkin silminnähtäviä, pieniä "hippuja", jotka erottuvat myös iholla varsinkin jos seerumia laittaa ronskimmalla kädellä.

Ensimmäistä kertaa tuotetta kokeillessani yllätyin sen maitomaisesta koostumuksesta. Jotenkin olisin kuvitellut sen olevan kirkasta..! Iholla seerumi tuntuu miellyttävän kosteuttavalta, ja se todella jättää silminhavaittavan kuultavan pinnan iholle. Tuoksu on mieto, voisiko sanoa "voidemainen"?



Pullon lähestyessä loppuaan olen pähkäillyt ostaisinko sitä lisää. Kuultotuotteena se on erinomainen, mutta kirkastavana seerumina mielestäni tehoton. Kosteustehoja siitä kyllä löytyy, mutta samaan pystyy edullisempikin tuote (kuten vaikkapa lähes tarkalleen puolet halvempi, erinomainen Estelle &Thildin Biohydrate-sarjan seerumi). Vaikkei Radiancen hinta mikään älytön olekaan, odottaisin 60 euron tuotteelta enemmän. Youth Glo on siis jäämässä kosmetiikkahyllylläni tähdenlennoksi, valitettavasti.

Oletko sinä kokeillut seerumia, oletko kenties kokenut sen tehokkaampana kirkastavien ominaisuuksien suhteen?

2 kommenttia:

  1. Voi hitsi, mä odotin niin sun ylistävää arviota tästä! Mulla ei ole vielä mitään kokemusta Supermoodin tuotteista, mutta tämä on just se tuote, joka multa löytyy kaapista, kun on kulkeutunut mulle jonkin blogitapahtuman kautta. No, aion antaa tälle kuitenkin mahdollisuuden ja katsotaan miten mulle käy :D Joka tapauksessa aion kyllä perehtyä Supermoodiin muutenkin paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin odotin minäkin! :D Ja eihän tuo tosiaan huono tuote ole, mutta käyttöarvoonsa nähden vähän turhan arvokas. Odotan mielenkiinnolla mitä tykkäät :)

      Poista