Kuva: Allan Foster |
C-vitamiinista löytyy yleensä maininta, että sen nauttiminen saattaa lyhentää flunssan kestoa. Ravitsemuksesta harvoin puhutaan enempää.
Kuitenkin on olemassa paljonkin asioita, joita voi tehdä oman immuniteetin parantamiseksi. Toisin sanoen pidetään huoli siitä, että elimistöllä on reserviä taistella ulkopuolisia uhkia vastaan. Ja tämä on mahdollista silloin, kun kaikki energia ei kulu sisäisen tasapainon ylläpitoon. Kuulostaako monimutkaiselta?
Elimistöhän on monimutkainen järjestelmä. Mutta kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin hyvän yleisterveyden ylläpidosta. Siihen kuuluu seuraavia asioita:
- Nuku riittävästi. Tätä ei voi korostaa liikaa.
- Harrasta sopivasti liikuntaa ja tiedosta palautumiseen tarvittava aika
- Syö kehosi tarpeiden mukaista ruokaa. Mikä sopii Kallelle, ei välttämättä sovi Penalle. Tarkista, ovatko makroravinteiden (hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat) suhteet kunnossa niiden tarpeeseen nähden. Syötkö tarpeeksi värikästä ruokaa (muutakin kuin tomaattikastiketta)? Jos kasviksia, marjoja ja hedelmiä ei mene yhteensä vähintään puolta kiloa päivässä, on korjaamisen varaa varmasti.
- Huolehdi suolistosi kunnosta.
Tylsää, eikö? Samoja ohjeita toitotetaan milloin mistäkin. Asioita, joita opetetaan jo koulussa. Totta, mutta jostain kumman syystä kovin harva tuntuu toimivan niin. Juostaan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, otetaan matkalta take away-happymeal matkaan ja tehdään kotonakin vielä vähän töitä tai vähintään pyyhitään pölyjä lattialistojen päältä. Lopuksi otetaan lasillinen viiniä tai pari olutta, jotta saadaan pää edes jonkinlaiseen off-asentoon. Yöunesta nipistetään, että ehtii hetken rentoutua. Kuulostaako tutulta?
Kuva: pixabay.com |
Kun olet tehnyt parhaasi laittaaksesi terveytesi peruspilarit kuntoon, voit alkaa hioa yksityiskohtia.
- Tarkista saatko tarpeeksi D-vitamiinia. Jos olet epävarma, lue aiempi kirjoitukseni.
- Voit tankata myös C-vitamiinia esimerkiksi erilaisista marjajauheista. Jos välttämättä haluat ottaa sitä purkista, valitse valmiste (vaikka tämä), jossa ovat mukana myös bioflavonoidit pelkän askorbiinihapon lisäksi.
- Sinkki on tärkeä hivenaine vastustuskyvyn kannalta. Ota vähintään 15 mg päivässä ja tarkista valmisteen laatu. Pikolinaattimuodossa oleva sinkki imeytyy tehokkaimmin. Tässä valmisteessa on hyvä hinta-laatu-suhde.
- Panosta probioottien saantiin ensisijaisesti ruokavaliosta, mutta voit myös ottaa niitä purkista. Lopussa luettelo hyviksi havaitsemistani valmisteista.
- Muista ruokkia suolistosi hyviä bakteereja. Toisin sanoen syö ruokaa, joka sisältää prebiootteja, hiilihydraattien osia, jotka eivät imeydy ohutsuolessa vaan matkaavat paksusuoleen hyvien bakteerien ruuaksi.
- Huomioi kuitenkin, jos kärsit vatsavaivoista, että prebioottien fermentoituessa (bakteerien popsiessa niitä) muodostuu kaasua, joka voi olla kivuliasta. Jos saat vatsakipuja perunasalaatista (--> kylmä, keitetty peruna), sipulista tai muista ns. resistenttiä tärkkelystä (toimii prebioottina eli bakteerien ravintona) sisältävistä ruuista, vältä sellaisia probioottivalmisteita, joihin on lisätty inuliinia (myös prebiootti).
- Arctic Warriorsilla on Puolustaja-niminen uute, jonka vaikuttavana aineena on väinonputki ja nokkonen. En ole vielä ehtinyt perehtyä siihen syvällisemmin, mutta tuotteen edustaja kertoi, että väinönputkella on antibakteerinen vaikutus, ja se puree erityisesti streptokokkeihin eli nielutulehdusta aiheuttaviin bakteereihin. Tätä uutetta en siis vielä kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittele, mutta jos haluat kokeilla miten se toimii, eikä sinulla ole käytössä lääkityksiä (esim. Marevan) joiden kanssa väinönputki ei varauksetta sovi, niin go for it :)
- Pakuri lienee suosituin yleisterveyttä kohentava antioksidanttipommi. Suomenkin metsissä kasvavasta lahottajasienestä on viimeisten vuosien aikana noussut vertaansa vailla oleva hitti. Suosion kasvu johtuu varmasti osittain myös siitä, että sitä saadakseen ei tarvitse enää lähteä kirveen kanssa metsään, vaan saatavilla on monenlaisia käyttötapoja uutteista jauheisiin. Itse tykkään laittaa pakurijauhetta teen sekaan, teetä menee muutenkin paljon eikä se juurikaan maistu siellä seassa.
Lisäravinteita tosiaan voi ja kannattaa käyttää, mutta nekään eivät pelasta kokonaisuutta, jos perusasiat falskaavat.
Vielä listaa laadukkaista probiooteista:
- Probimage
- Vivomixx
- Dr. Ohhira's, jota voi tilata myös iHerbista
- Muitakin hyviä toki on, mutta yllä olevia käytän itse vaihdellen.
Onko sinulla takataskussa jotain lyömättömiä flunssantorjuntavinkkejä, joita tahtoisit jakaa? :)
Eipä oo vinkkejä sen kummemmin. Tuli vain noista probiooteista mieleen seuraavaa: ite aloin syömään niitä puoli vuotta sitten siinä toivossa, että mun ressimaha rauhoittuis eikä ois sekaisin koko ajan. Maha alko kyllä rauhottuun, mutta iski hervoton hiivatulehus. :D Syön probiootteja päivittäin. Tauoko niistä saa vaan mahan sekaisin ja ketutus nousee siitä hyvästä. Mun maha pysyy siis kunnossa niitten avulla. Niin ja nuhia ei oo näkyny kyllä! Miehellä ollu hervoton nuha, mutta ei tullu mulle.
VastaaPoistaOho! Siis onko hiiva edelleen ongelma, vai menikö se itsestään ohi?
VastaaPoista