Nivea lanseerasi pari (?) vuotta sitten suihkussa käytettävän vartalovoiteen, ja tietenkin se piti silloin hankkia ihmeteltäväksi. Ja ihan näppärä tuotehan se oli. Kuitenkaan muut brändit eivät juurikaan innostuneet ajatuksesta, ja Nivea on tähän saakka saanut mellastaa alueella aika lailla yksin. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.
Tänä vuonna sitten Sante toi markkinoille oman versionsa. Kotiutin sen muutama viikko sitten, ja olen nyt testaillut miltä iho tuntuu, jos jätän erillisen vartalovoiteen laittamatta suihkun jälkeen. Aiemminhan ihoni ollessa huonossa kunnossa en olisi voinut kuvitellakaan moista, vaan rasvaaminen piti suorittaa kiireesti rutikuivan ihon kiristellessä heti kuivuttuaan.
Tällä hetkellä ihon kunto on niin hyvä, että minusta on tullut jopa laiska rasvaaja. Minulla on vartalovoidetta vessassa ja yöpöydällä, mutta silti saatan joskus päästä peiton alle saakka muistaen vasta siinä vaiheessa, että rasvaus unohtui. Enkä sitten enää jaksa, joten tällainen suikussa käytettävä tuote ei olisi toimiessaan yhtään hullumpi.
Ei nyt pidetä jännitystä yllä enempää: Santen in-shower on hyvä, mutta ei se tietenkään vartalovoidetta korvaa, varsinkaan talvella. Tuote sopii hyvin käytettäväksi silloin kun on lähdössä jonnekin suihkun jälkeen, eikä halua odotella tavallisen vartalovoiteen imeytymistä (tai käyttää aikaa sen levittelyyn). Santea kun voi levitellä vaikka hoitoaineen vaikuttaessa.
Iho jää mukavan tuntuiseksi, vähän kuin oikein kevyen, fluidimaisen vartalovoiteen jäljiltä. Tästä on myös se etu, että suihkussa voidetta tulee leviteltyä märällä iholla laajemmalle kuin normaalisti jaksaisi vartalovoidetta laittaa, joten sellaisetkin ihoalueet, jotka normaalisti jäävät kosteuttamatta, saavat osansa.
Suihkuvoide tuoksuu raikkaan sitruksiselle käytön aikana, iholle siitä ei jää havaittavaa tuoksua. Ainesosiltaan tuote on käytännössä vartalovoide, johon on lisätty pinta-aktiivista ainetta (coco-glucoside). En oikeastaan tiedä miksi siinä täytyy olla "pesuainetta", koska itse ainakin käytän sitä suihkugeelin jälkeen. Ehkä sitä voisi käyttää pelkästäänkin? Joka tapauksessa se tulee käytettyä vaivatta loppuun, toisin kuin silloin vuosia sitten hankkimani Nivea, joka edelleen roikkuu suihkuhyllyllä (sen tuoksu on liian voimakas, "niveamainen").
Santen suihkuvoide saa minulta kouluarvosanaksi 9:n. Toivoisin siihen vielä hieman enemmän kosteustehoja, silloin se olisi napakymppi :)
Oletko sinä jo ehtinyt testaamaan in-shower voidetta?
Mää oon joskus testannu jotain ja tykkäsin. Vois kyllä hommata taas, ku väliin liikaa laiskottaa kuivan ihon rasvaus. :D
VastaaPoistaAivan, nämähän on nimenomaan kehitetty laiskoille rasvaajille :D
VastaaPoistaTämä on varmasti ihana! :) Mulla taitaakin odottaa tämä testikaapissa korkkaamistaan. Santen suihkugeelejä olen käyttänyt aiemminkin, tosin ennen niiden uudistumista. Mutta tällaiset kosteuttavat suihkugeelit ovat kovasti mun mieleen. En silti usko, että jätän suihkun jälkeen rasvaamista väliin, vaikka tämä suihkuvoide onkin ;)
VastaaPoistaSe on! Minun tuubi vetelee jo viimeisiään, pakko ostaa lisää :D En minäkään varsinkaan nyt talvella rasvausta jätä tekemättä, mutta tämän kanssa saa kätevästi kosteutettua isommat ihoalueet (kainaloista polviin :D), jonne ei viitsi tavallista kosteusvoidetta tuhlata :)
Poista