perjantai 13. marraskuuta 2015

Silmänympärysvoiteet vertailussa

Silmänympärysvoiteiden testaaminen on mielenkiintoista puuhaa, koska en ole ikinä havainnut niiden tekevän mitään kovin merkittävää silmänympärysiholleni. Vuosien vieriessä juonteitakin on tullut, eli sitäkään ne eivät ole kyenneet estämään... Kuitenkin oma tuote silmänympärysiholle on täysin perusteltavissa alueen ihon erityisominaisuuksilla. Iho on ohuempi ja talirauhasia on vähän. Voiteen pitää kosteuttaa tarpeeksi ja suojata ihoa, ja lisäksi silmänympärysvoiteelta toivotaan usein turvotusta laskevia ja tummuutta häivyttäviä ominaisuuksia.

Otin tähän vertailuun mukaan kolme viimeisimmäksi käytössäni ollutta silmänympärysvoidetta. Ensimmäinen niistä, Patykan Biokaliftin Radiant Eye Contour, kesti käytössäni vuoden eli 15 ml:n pumppupullo on hyvin riittoisa. Patykan voide on koostumukseltaan sopivan täyteläinen, mutta kuitenkin nopeasti imeytyvä. Se toimii sekä päivä- että yökäytössä. Tuoksu on mieto, ja sopii mielestäni herkkäsilmäisillekin. Sanoisin, että Patykan voide on hyvä perustuote silmänympärysiholle, mutta hintansa (päälle viisikymppiä) puolesta se ei sitä todellakaan ole. Tämän hintaluokan tuotteen pitäisi mielestäni saada aikaiseksi jotain maailmaani mullistavaa. Koska ainakin minulta se mullistus jäi kokematta, en sitä mitenkään hihkuen suosittele - toki, jos lompakko tursuilee ja ranskalaisuus on tuotteessa tärkeä asia niin sitten tuote varmasti sopii kuin nenä päähän ;) Huomaa, että kuvassa oleva pullo on vanhaa mallia. Patykan pakkaukset uudistuivat viime vuonna, mutta käsittääkseni koostumus on edelleen sama. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä :)

Patyka silmänympärysvoide

Mia Höydön Valo saapui vuosi sitten ihastuttamaan iltojani. Valo asettuu hintaluokassa näitä kolmea tuotetta verrattaessa keskikastiin. Se on selvästi halvempi kuin Patyka, mutta lasketaan kuitenkin (sekä hinnan, että laatunsa perusteella) selektiivisen luonnonkosmetiikan joukkoon. Mia Höydön tuotteet on kehitetty herkälle iholle, joten se on helppo ostaa vaikka lahjaksi (Joulu!) ilman pelkoa voiteen ärsyttävyydestä. Käytin sitä aluksi kahdesti päivässä, mutta alettuani testaamaan samanaikasesti toista voidetta jätin sen yökäyttöön. Valo saa tietenkin ison plussan jo kotimaisuudesta, on aina hienoa törmätä suomalaiseen toimivaan luonnonkosmetiikkaan :) Suomalaisuus on kuitenkin tässä tuotteessa nimenomaan lisäbonus, sillä voide on muutenkin erittäin hyvä. Imeytyy hetkessä ja kosteuttaa riittävästi. Enempää en osaa vaatia. Valon saa omakseen 37 eurolla.

Ehkä hyvin kuivalle iholle suosittelisin jotain vielä täyteläisempää yökäyttöön, sillä sekä päivä-, että yökäyttöön tarkoitetun silmänympärysvoiteen koostumus on mielestäni aina kompromissi kosteutustehon ja imeytymisnopeuden kanssa, koska sen täytyy toimia myös meikin alla.

Mia Höytö Valo silmänympärysvoide


Uusin sy-voidetuttavuuteni on Skin Blossomin Reviving eye cream. Sen kerrotaan kosteutuksen lisäksi poistavan turvotusta, joten olen käyttänyt sitä päiväsaikaan meikin alla ja se on täyttänyt tehtävänsä ihan mukavasti. Kaipaisin siihen (tai mihin tahansa päivätuotteeseen) lisäksi aurinkosuojaa. Meikin alla se toimii kohtalaisen hyvin, mutta kun testasin siihen väliin vielä parasta primeria ikinä (postaus tulossa!), ymmärsin miksi niitäkin oikeasti käytetään. Skin Blossom on kuitenkin niin edullinen (12,50 euroa), ja täyttää perustehtävänsä mallikkaasti, että voin lämpimästi suositella sitä tiukan budjetin tuotteeksi.

Skin Blossom silmänypärysvoide


Kaikissa kolmessa tuotteessa on mielestäni hyvin toimivat pumppupullot. Jokaisesta saa annosteltua helposti "vähemmän kuin yhden pumppauksen verran". Olen joskus miettinyt, että miksi näiden pumppujen täytyy täydellä painalluksella annostella viikon annos voidetta? Onko oikeasti niin vaikeaa tehdä oikean määrän antavaa pumppua, vai halutaanko ihmisten vain kuluttavan tuotteensa nopeammin loppuun?

Löytyikö sinun suosikkisi näiden joukosta? Vai onko minulta mennyt jokin helmi ohi? ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti